Ellesmore Castlen pimeät käytävät, linnaa ympäröivät sumuiset vuoret, skotlantilaiset kansantarut ja kolkot kiviseinät takaavat hyytävän autenttisen Halloween-tunnelman. Vaikka olin asunut lähes vuoden päivät Ellesmoren linnassa, oli se muuttunut syksyn pimetessä ja Halloweenin lähestyessä tunnelmaltaan luotaantyöntäväksi. Ihan kuin linnan seinät olisivat henkineet niskaan varoittavia kosteankylmiä henkäyksiä pitääkseen ihmiset loitommalla. Iltaisin ei tehnyt mieli lähteä omasta lämpimästä sängystä harhailemaan keittiöön tai muuallekaan linnan sokkeloisiin siipiin.
Halloween oli yksi Ellesmore Castlen kiireisimmistä sesongeista, sillä kaikki linnan Airbnb-huoneet olivat varattuja. Kunnon vanhan skotlantilaisen linnan tapaan, myös Ellesmoressa on supistu sen käytävillä vaeltavista aaveista läpi linnan historian. Minä olin elänyt siinä uskossa, että kaikissa vanhoissa rakennuksissa Iso-Britanniassa oli jokin tekaistu kummitustarina matkailijoita varten enkä pitänyt Ellesmorea poikkeuksena. Kuitenkin sateen ropistessa linnan korkeisiin ikkunoihin ja tuulen ujeltaessa nurkissa, mielikuvitus lähti ihan uudella tavalla lentoon. Yhtena hämäränä iltapäivänä olin saada sydänkohtauksen Kianin hiipiessä taakseni hipihiljaa, kun tutkin kirjastossa vanhoja kirjeitä. Niissä nuori Adaira Mac Domhnaill kirjoitti serkulleen Lontooseen linnan oudoista tapahtumista. Adaira oli vannonut nähneensä linnan korkeimman tornin ikkunassa ikkunassa iltaisin kynttilänvaloa, vaikka torni oli siihen aikaan suljettu. Siitä, miksi torni oli suljettu, ei löytynyt tietoa, mutta Graham oli arvellut joko sen jyrkkien portaiden olleen käyttökelvottomat tai sitten tarinaan liittyi jotain taikauskoa, joka siihen maailmanaikaan oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Tänä päivänä linnan korkein torni toimi tähtitornina. Pyöreässä huoneessa oli tyylikäs rokokoon aikainen sohva ja nojatuoli, mahonkinen sohvapöytä, tähtikarttoja ja avaruusaiheisia kirjoja pursuava kirjahylly sekä kolme teleskooppia, jotka suuntasivat eri ilmansuuntiin tornia kiertävien ikkunoiden edessä. Olin monet illat viettänyt siellä tutkimassa pimenevää yötaivasta, mutta eniten rakastin tornia aamuhämärissä. Silloin sieltä avautui uskomaton maisema auringonnousun värjäämään laaksoon, Loch Blairin järvelle ja Lochwhinnien kukkuloille. Aloin miettimään kokemuksiani tähtitornista tarkemmin. Erään kerran olin ollut vakuuttunut, että tornissa oli joku, kun kiipesin narisevia portaita ylös. Ihan kuin suljetun oven läpi olisi kuulunut puheensorinaa, joten käännyin ovella takaisin. Ehkä Grahamilla oli liikekumppaneita kylässä ja mies esitteli tiluksia tornista käsin. Kuitenkin palatessani alakertaan törmäsin Grahamiin, joka kantoi Rhondan apuna isoa laatikollista Halloween-koristeita. Samaan syssyyn eteiseen tupsahti ulkoa sekä Kian että Thomas, joten hekään eivät voineet olla tornissa. Tokkopa Thomas olisi sinne edes päässyt huonon lonkkansa kanssa. Kohautin olkapäitäni, ehkä olin kuullut väärin ja torni olisi ollut tyhjä. Oli kuitenkin outoa, että ovi oli suljettu, sillä normaalisti se oli auki, jos torni oli tyhjillään. Unohdin koko asian, kunnes parin viikon päästä toisena iltana sama kuvio toistui. Keräsin hetken rohkeutta syvään hengittäen ja avasin ryminällä oven karkottaakseni siellä olevat näkymättömät rupattelijat. Hiiteen henget ja kummitukset! Berkshiresta alkuviikosta Ellesmoreen saapunut Jonathan Mac Domhnaill katsoi minuun hölmistyneenä älypuhelin korvallaan, kun tömistelin sisään torniin kolauttaen oven vauhdikkaasti seinään. Lehahdin punaiseksi ja peruutin ovesta pahoitteluja soperrellen takaisin rappusiin. Aloin epäillä omaa mielenterveyttäni. Luettuani Adairan kirjeen tornin mystisyydestä, aloin tarkkailla iltaisin tornia linnan pihalta nähdäkseni näkyisikö siellä liikettä. Kerran auringon laskiessa viimeiset auringonsäteet osuivat ikkunaan niin, että heijastus näytti aivan siltä, kuin tähtitornissa olisi palanut liekki. Myhäilin tyytyväisenä, sillä olin varmasti ratkaissut Adairan mysteerin. Tietenkin se oli heijastus, jonka Adaira oli nähnyt useampana iltana ja taikauskoinen mieli oli tulkinnut sen kynttilän liekiksi. Linnan kuuluisten Halloween-tanssiaisten valmistelutyöt veivät ajatukset pois tähtitornista, kunnes myöhään yhtenä iltana lähdin viemään isoa pahvilaatikollista koristeita talliin sen aamuista koristelua varten. Oli lähes keskiyö eikä ulkona näkynyt edes tähtiä, sillä painavat sadepilvet olivat roikkuneet laakson yllä koko alkuviikon. Edes pihavalot eivät palaneet, sillä Graham oli tilannut uudet lyhdyt pihalle ja niiden asennustyö oli vielä kesken. Harmittelin, etten ymmärtänyt ottaa edes taskulamppua mukaan, sillä liukastelin märällä pihakivetyksellä flipflopeissani. Vein koristelaatikon tallin toimistoon ja lähdin takaisin kohti linnaa hytisten kylmässä viimassa. Satuin vilkaisemaan tottumuksesta tähtitornin ikkunaan ja seisahduin kesken kävelyn. Siinä se nyt oli. Jokin valo lepatti tähtitornin ikkunassa. Sydämeni jätti pari lyöntiä välistä ja katsoin hämmästyneenä taivaalle, josko jokin valoilmiö heijastaisi ikkunaan. Yö oli kuitenkin säkkipimeä eikä pienintäkään valonlähdettä näkynyt kuin kauempana naapurin porstuan kurpitsalyhdyn lämmin tuike. Se ei kuitenkaan voinut mitenkään heijastaa tornin ikkunaan. Käännyin uudelleen ikkunaan ja valo tuntui liikkuvan huoneessa edestakaisin, kunnes se lepattaen hiipui pois. Tälle oli oltava jokin järjellinen selitys, uskottelin itselleni ja kylmät väreet niskaani pitkin hiipien kävelin rivakasti takaisin linnaan, joka oli jo hiljentynyt yöpuulle. Rhonda oli vielä keittiössä keittämässä iltateetä ja istuin naisen seuraksi lämpimään keittiöön. "Voi sinua pientä, ota tästä kupponen kuumaa. Olet aivan kalpea ja kylmissäsi", Rhonda hössötti ja kaatoi höyryävää teetä kuppiin eteeni.
0 Comments
Leave a Reply. |
Archives
October 2020
Categories |